Huhuh, että aika menee nopeasti. Äskettäin mietin, että jouluun on vielä monta kuukautta ja nyt vain reilu 50 päivää. Tänään on pyhäinpäivä vai mikä lie. Ajattelin töissä ollessani, että olisin vienyt ukin haudalle kynttilän, mutta jäipähän sekin tekemättä, mutta kaverin parvekkeelta näkyi mukavasti hautausmaalle ja voin sanoo, että se oli kyl hienon näkönen. Pimeää ja kynttilöitä vierivieressä. Tuli jotenkin siitä jouluinen fiilis, koska samanlainen näky on myös jouluna.
Normaalisti en vielä tässä vaiheessa valmistele joulua vaikka jouluihminen olenkin, mutta muutama viikko sitten vahingossa eksyin demin joulufriikki keskusteluun, ja siitä se sitten lähti. Muutama päivä sitten tein elämäni ensimmäisen kerran ristipistoja ja tottakai jouluaiheisia. Ehkä niistäkin kuvia vielä tänne. Ristipisto kuvat on todella hienoja, mutta omat hermoni ei oikein tahdo riittää. Olen kyllä saanut muutaman kuvan aikaan, jotka voin pistää joulukorttiin ja lahjapakettikorttejakin on pieni kasallinen.
Mutta tälläistä tällä kertaa, ehkä jo kohta saan kuvatkin koneelle. :)
Kommentit